kesäruokaa ruokablogi salaatti

Maukasta ruokaa rennolla otteella.
Bon Ap'!

Sanna & Mats

Helppo kotitekoinen jäätelö

Helppo kotitekoinen jäätelö

Tyttölapsi on supertaitava ja innokas leipomaan ja tekemään ennen kaikkea makeita keittiökokeiluja. Viimeisimpänä hänen käsissään syntyi helppo vaniljajäätelö, johon ei tarvita kuin hetki aikaa, muutama valmistusaine ja hieman kärsivällisyyttä jäätymisen odottelussa.

Vaniljajäätelö

5 dl kuohukermaa
1 purkki kondensoitua maitoa
1 tl vaniljasokeria
 

jäätelö-0020.jpg

Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita kermavaahtoon kondensoitu maito. Mausta vaniljasokerilla. Kaada pakkasen kestävään astiaan ja jäädytä ainakin 3 tunnin ajan. Tarkoitus oli käyttää maustamiseen vaniljatakoa mutta se pahalainen jäi kaupan hyllylle pötköttelemään. Hyvää tuli näinkin. Tätä jäätelöpohjaa on myös helppo viedä haluamaansa makumaailman suuntaan lisäämällä siihen vaikka soseutettuja marjoja, hakattuja yrttejä kuten minttua, sitruunamelissaa tai yrtti-iisoa tai mausteita kuten kardemummaa tai kanelia. Kondensoitu maito on todella makeaa, joten luulen että happamat ja karvaakin marjat pariutuisivat kivasti tämän jätskin kanssa. Kauden marjoista puolukka, karpalo ja pihlaja saattaisivat olla mielenkiintoisia jäätelökokeiluja. Tämä jäätelö jäi kuitenkin vaniljaiseen olomuotoonsa. Annokset koristelin raastetulla tummalla suklaalla ja mintulla.

Riistakäristystä, artisokkapyreetä, paistettuja kanttarelleja ja puolukkahilloa

Riistakäristystä, artisokkapyreetä, paistettuja kanttarelleja ja puolukkahilloa

Pastaa mustatorvisienipestolla

Pastaa mustatorvisienipestolla