kesäruokaa ruokablogi salaatti

Maukasta ruokaa rennolla otteella.
Bon Ap'!

Sanna & Mats

Kanttarelli-kesäkurpitsapiiras

Kanttarelli-kesäkurpitsapiiras

Tuntuu siltä että blogin nimeksi olisi yhtä hyvin voinut laittaa 101 tapaa syödä kesäkurpitsaa. Tätä herkkua on tullut kokkailtua siinä määrin kuluneiden kuukausien aikana, että sitä tuntuu löytyvän suurimmasta osasta tähän asti postatuista resepteistä, tai siltä ainakin tuntuu. Hieno, monikäyttöinen ja helppo kasvatettava kesäkurpitsa on, mutta liian paljon yhtä lajia on liikaa. Vahingosta viisastuneena osaamme mitoittaa ensi kesän kesäkurpitsan kasvatuksen hieman toisenlaiseksi. Vähemmän on enemmän. 

Tämä piiras tuli tehtyä jo reilu kuukausi takaperin kun kanttarellikausi oli parhaimmillaan. Blogin ruokapostaukset laahavat osaltaan hieman jälkijunassa, mutta resepti on silti edelleen ajankohtainen. Piirakan voi tehdä myös kuivatuilla kanttarelleilla tai käyttämällä suppilovahveroita, joka näillä leveyksillä tähän aikaan on se sieni, jota metsät vielä ovat pullollaan. Suppilo- ja kosteikkovahverot pärjäävät myös läpi ensimmäisten pakkasöiden. Nämä maastoutumisen mestarit kun kasvavat yleensä suurelta osin sammalmättäiden sisällä ja lehtikarikkeen suojaamana ja välttyvät näin ensipakkasen puraisulta. 

Tämän piirakan mehevyyden takaa pätkä chorizoa ja kermaisuutta piirakkaan saatiin yrttisestä tuorejuustosta ja noh, kermasta itsestään. 

Kesäkurpitsa-kanttarellipiiras

Pohja

 2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1/2 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl öljyä
1 dl vettä 

Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään. Lisää öljy ja vesi ja sekoita taikinaksi. Taputtele piirakkavuokaan jauhoja apuna käyttäen. 

Täyte
1/2 litraa siivottuja kanttarelleja
Pätkä isoa kesäkurpitsaa kuutioina
1 punasipuli pilkottuna
2 hoikkaa varsisellerin vartta pilkottuina
Etusormen mittainen pätkä chorizoa hienonnettuna
2 ruokalusikkaa yrttituorejuustoa
1 dl ruokakermaa
1 kananmuna
Oreganoa, ruohosipulia, persiljaa, suolaa, mustapippuria ja voita / öljyä paistamiseen

Siivoa ja pilko sienet ja haihduta ylimääräiset nesteet kuumalla pannulla. Lisää pannulle voita, pilkotut kesäkurpitsat, hienonnettu sipuli ja chorizo ja kuullottele kunnes ainekset kypsyvät hieman, chorizo vapauttaa rasvaisuuttaan ja makua seokseen ja sipuli alkaa hieman ruskistua. Mausta seos tuoreilla, pilkotuilla yrteillä, suolalla ja mustapippurilla ja lisää lopuksi yrttituorejuusto ja anna sen sulaa seokseen. Levittele seos piirakka vuokaan taikinan päälle. Sekoita kulhossa kerma ja kananmuna ja kaada piirakan päälle. Paista uunissa 200 asteessa noin 20-30 minuuttia kunnes kerma-muna seos on hyytynyt ja saanut hieman väriä. 

kanttarelli_kesakurpitsapiiras-9311.jpg

Piirakan seurana söimme värikästä ja maukasta salaattia, jossa ruokaisuutta lisäämässä olivat paahdetut leipäkuutiot, pähkinät sekä raejuusto. 

Salaatti paahdetuilla leipäkuutioilla ja raejuustolla

Salaattia
Tomaattia
Kurkkua
Punasipulia
Paahdettua saaristolaisleipää
Raejuustoa
Chilipähkinöitä 
Mausteina öljyä, balsamico rossoa, suolaa ja mustapippuria sekä hunajaa

salaatti-9307.jpg ruokablogi wirneessä
kanttarelli_kesakurpitsapiiras-9313.jpg
Crostinit

Crostinit

Salaatti nro 465

Salaatti nro 465