kesäruokaa ruokablogi salaatti

Maukasta ruokaa rennolla otteella.
Bon Ap'!

Sanna & Mats

Savukampelaa & keitetty piikkikampela

Savukampelaa & keitetty piikkikampela

Kampela on lyömätön savukala. Toisinaan verkosta löytyy myös piikkikampela, joka maistuu myös keitettynä, voisulan kanssa. Piikkikampelan liha on erilaista kuin tavallisen kampelan.

Suolaa kalat muutama tunti ennen savustusta. Savustukseen sopii lepänoksat ja omenapuun oksat. Jotkut käyttävät katajaa makua antamaan. Laita savulaatikon pohjalle muutama sokeripala, niin kalan pinta ruskistuu nätisti. Savusta miedolla tulella n. 30 min.

Raikas kalakastike:

pari ruokalusikallista turkkilaista jugurttia
ruokalusikallinen majoneesia
vähän pieneksi pilkottua herkkukurkkua
hienonnettu kesäsipuli laihoineen
hieman sitruunan tai limen mehua
suolaa, mustapippuria, hunajaa, ruohosipulia ja tilliä mausteeksi

Tämä kalakastike valmistui mentaliteetilla otetaan jääkaapista sitä mitä löytyy ja mikä hyvältä tuntuu. Lisätään hieman tuota ja sitten vähän tätä. Maistetaan ja maustetaan, maistetaan vielä uudelleen ja kun ollaan tyytyväisiä makuun, jätetään jääkaappiin tekeytymään siksi aikaa, että kalat ovat savustuneet. 

Vegeburger munakoisopihvillä

Vegeburger munakoisopihvillä

Siikakeitto

Siikakeitto