kesäruokaa ruokablogi salaatti

Maukasta ruokaa rennolla otteella.
Bon Ap'!

Sanna & Mats

Intialainen kasvisillallinen

Intialainen kasvisillallinen

Osa yksi uuden vuoden lupausta on lunastettuna eli ensi askelet intialaisen keittotaidon harjaannuttamisessa on otettu. Selailin uutta ruokaraamattuani, The Complete Indian Regional Cookbookia kasvisruuan kiilto silmissäni. Tomaattia ja kikherneitä rakastavana ensimmäiseksi kokattavaksi valikoitui Itä-Intialainen katuruoka Ghughni

Ghughni, eli kikherneet tomaattikastikeessa, on raamattuni mukaan Kalkuttan suosituinta katuruokaa. Ruokaa kerran maistaneena en yhtään ihmettele miksi. Se on herkullisen tulista, aromaattisen tomaattista, mukavan valkosipulista sekä täyttävää ja maultaan yllättävän pehmeää kikherneiden luontaisen pehmeän aromin takia. Ihana ruoka siis. Miellytti minua ja tyttölasta näistä kahdesta kasviscurrysta enemmän. En tiedä miten lähellä makumaailma oli aitoa intialaista, mutta miehen sanoin tämä oli erinomaisen hyvää ja olisi kuulemma ollut tyytyväinen, jos etnisessä ravintolassa olisi kannettu tällainen annos eteen. Tahtoi varmaan sanoa, että olisi ollut valmis ruuasta myös maksamaan. 

Intialainen kasvisruoka.jpg

Mies liputti lanttucurryn suosikikseen, joka lavensi mukavasti lantun käyttöä uusille urille. Tämä ruoka tulee Pohjois-Intiasta, Himachal Pradeshin vuoristoiselta alueelta. Paikallisessa keittiössä peruna ja nauriit ovat kirjan mukaan viime aikoihin asti olleet useimmin käytetyt raaka-aineet. Kovin kotoisalta kuullosti, joten pitihän tätäkin ruokaa päästä kokeilemaan. 

Lanttucurry olisi reseptin mukaan kuulunut tehdä nauriista, mutta mielestäni lanttu ja nauris ovat tarpeeksi lähellä toisiaan maun puolesta, että sallin itseni soveltaa. Etenkin kun jääkaapissa oli jo valmiiksi lanttu odottamassa. Sen verran myös sovelsin, että lisäsin molempiin kastikkeisiin hunajaa taittamaan sekä tomaatin happamuutta että lantun kitkeryyttä. Lisäksi kikhernepurkki oli reseptin ohjetta pienempi ja tomaattimurskamäärä purkissa isompi. Muutoin noudatin alkuperäistä reseptiikkaa. Huomasin kyllä pitkästä aikaa reseptistä suoraan kokatessa, että mausteiden mittailu on turhan tarkkaa touhua makuuni, joten ripsauttelin ja ropsauttelin mausteita silmämääräisesti pusseista ja purnukoista. Laitan alle kuitenkin alkuperäiset mitat, joista kukin soveltakoon ruokafilosofiaansa käyvällä tavalla sopan mieleisekseen. 

Kikherneitä tomaattikastikkeessa (neljälle)

3 rkl oliiviöljyä
1 iso sipuli hienonnettuna
1 pätkä kanelitankoa, noin 2,5 cm
2 tl inkivääriä raastettuna
2 tl valkosipulimurskaa
2 tl jauhettua korianteria
2 tl jauhettua juustokuminaa
1/2 tl kurkumaa
1/2 tl chilijauhetta
150 g tomaattimurskaa
1 tl suolaa
675 g tölkki kikherneitä 
Päälle tuoretta korianteria ja chiliä 

Intialainen ruoka-2491.jpg

Kuumenna öljy, lisää sipuli ja kanelitanko. Kuullota aluksi keskilämmöllä ja laske sitten lämpöä, jatka paistamista yhteensä noin 15 minuuttia kunnes sipuli on ruskistunut mutta varo ettei se pala. Lisää inkivääri ja valkosipuli ja kuullota 2 minuuttia. Lisää kuivat mausteet ja kuullota muutama minuutti. Lisää tomaattimurska ja anna kiehua vajaa 10 minuuttia kunnes tomaattikastike paksuuntuu. Lisää 2-3 rkl vettä keittämisen aikana mikäli kastike kuivuu liikaa. Lisää lopuksi suola ja kikherneet sekä 150 ml vettä. Anna kiehua hiljalleen 5 minuuttia. Koristele chilillä ja korianterilla ja tarjoile naanleivän tai riisin kanssa. 

Lanttuja kermaisessa kastikkeessa (neljälle)

675 g naurista kuutioina
4 rkl oliiviöljyä
4 vihreää kokonaista kardemummaa murskattuna
1 iso sipuli hienoksi siivutettuna
2 tl raastettua inkivääriä
2 tl murskattua valkosipulia
1-2 tuoretta, vihreää chiliä hienonnettuna ja siemenet poistettuna
2 tlk jauhettua korianteria
1/2 tl jauhettua kurkumaa
1/2 tl chilijauhetta
1/2 tl suolaa
150 ml ranskankermaa
1/2 tl garam masalaa

Intialainen ruoka lanttu kasvisruoka

Kuori ja kuutioi nauris suupaloiksi ja paista ne pannulla oliiviöljyssä ruskeiksi. Nostele talouspaperin tai keittiöpyyhkeen päälle odottamaan. Lisää pannuun kardemummat, anna kuumentua. Lisää sipuli ja paista sitä koko ajan sekoitellen 5-6 minuuttia kunnes sipuli on pehmeää muttei vielä ruskistunutta. Lisää inkivääri, valkosipuli ja chilit ja paista vielä 2-3 minuuttia kunnes sipuli alkaa ruskistua. Lisää korianteri, kurkuma ja chilijauhe, sekoita ja paista vielä minuutti. Lisää paistetut nauriit, 2 dl vettä ja suola ja keitä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia kunnes nauriit ovat kypsiä. Lisää kerma ja keitä kunnes kastike paksunee. Sekoita joukkoon viimeiseksi garam masala ja tarjoile riisin tai naanleivän kanssa. 

Raita
2 dl jugurttia
10 cm pala kurkkua suikaleina
2 tl juoksevaa hunajaa
2 rkl hienonnettua, tuoretta minttua
1/2 tl suolaa
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl chilijauhetta
Mustapippuria myllystä 

Sekoita kaikki aineet ja anna maustua jääkaapissa noin tunti ennen tarjoilua. 

Söimme lisukkeina yllä olevien reseptien lisäksi kotitekoista naanleipää sekä minttukastiketta ja purkista joulupukin tuomaa itkettävän ihanaa mango chutneyta. Makea chutney oli kruunu mausteisille curryille, jota minttukastike raikasti ja raita taittoi ruokien tulisuutta ja hapokkuutta. Ihanaa ja hullunhalpaa kasvisruokaa! 

Minttukastike
Minttua ja korianteria silputtuna
Vihreää chiliä
Tuoretta inkivääriä pala
Limen tai sitruunan mehua
Suolaa
Sokeria
Vettä
(käytä mausteita tarvittava määrä riippuen kastikkeen määrästä)

Sekoita aineikset blenderissä soseeksi, lisää vettä sopivan koostumuksen saamiseksi. Mausta suolalla, limellä ja sokerilla.

Intialainen minttukastike

 

 

 

Runebergin tortut.

Runebergin tortut.

Melanzane alla Parmigiana

Melanzane alla Parmigiana