kesäruokaa ruokablogi salaatti

Maukasta ruokaa rennolla otteella.
Bon Ap'!

Sanna & Mats

Melanzane alla Parmigiana

Melanzane alla Parmigiana

Maailma on mainioita kasvisruokia pullollaan mutta harva kasvisruoka vakuuttaa myös vannoutuneet lihansyöjät. Tässä on yksi sellainen. Etelä-Italiasta, Wikipedian mukaan Sisilian ja Campanian seuduilta lähtöisin oleva tomaattinen ja juustoinen munakoisovuoka on hämmentävän lihaisaa ja tuhtia ruokaa. Ensimaistamisella olin myytyä naista. Pitkään kypsynyt tomaattikastike, voimakas parmesan juusto ja lempeänmakuiset mozzarella ja munakoiso muodostavat niin pyhän makuliiton, että kauniimpaa saa hakea.

Italian cucina povera jaksaa aina hämmästyttää ja ihastuttaa Suomen cucina poveralla eli perunoilla ja ruskealla kastikkeella kasvanutta sudeettisavolaista. Miten on mahdollista, että niin vähillä raaka-aineilla saa niin vivahteikkaan maukasta ruokaa? Väheksymättä yhtään suomalaisia perunoita, jotka hakkaavat italialaiset mennen tullen ja ruskeakastikekin on mielestäni erinomaisen maukasta. Jos kuitenkin pitäisi valita, ruokailenko lopunikääni koisokasveista munakoisoa ja tomaattia, jotka viihtyvät Italian ilmastossa, vai mussutanko hamaan tappiin kotoista pottua niin taitaisi etelän hetelmät vetää sen pidemmän korren. 

Mutta takaisin Melanzane alla Parmigianaan, joka tunnetaan myös nimella parmigiana di melanzane. Ensimmäisiä kertoja tätä herkullista munakoisovuokaa askarrellessa ruoka tuntui jotenkin työläältä. Ensin koisot viipaloidaan ja itketetään, sitten taputellaan kuiviksi ja pyöritellään jauhoissa, sitten paistetaan ja ladotaan vuokaan tomaattikastikkeen, juustojen ja tuoreen basilikan kanssa ja sitten vielä uunitetaan. Puuuuh!

Kun aina ei jaksa niin monia työvaiheita, olen vuosien saatossa kokeillut erinäisiä oikoteitä. Toisinaan olen jättänyt koisot itkettämättä, joka tänä päivänä ei liene tarpeen siksi, että munakoisoissa ei jalostuksen vuoksi ole samanlaista kitkeryyttä kuin joskus aiemmin. Itketyksen myötä koisoista kuitenkin poistuu nestettä, joka parantaa valmiin ruuan rakennetta. Itkettämätön munakoisovuoka voi olla vetistä. 

Toisinaan olen jättänyt koisot jauhottamatta. Jauhotettu munakoiso imaisee itseensä ahnaasti oliiviöljyä, joten tällä tapaa ruuasta saa hieman kevyemmän version. Jos munakoiso on itkettämätön ja skippaan jauhotuksenkin, vuoka on takuuvarmasti liian vetistä heti uunista tullessa. Seuraavan päivän ruokailussa tällainen on yleensä parhaimmillaan. En tiedä mikä vesikeiju sen ylimääräisen nesteen jääkaapituksen aikana kadottaa. Ehkä se kuitenkin haihtuu uudelleen lämmityksen yhteydessä, jos tarkemmin ajatellaan. 

 Work in progress

Work in progress

Viimeisenä oikopolkuna olen jättänyt tomaattikastikkeen keittämättä, loirotellut vaan kokoamisvaiheessa paseerattua tomaattia suoraan purkista, rouhinut suolat ja pippurit perään ja ripotellut hienonnettua valkosipulia sinne tänne. Tämäkään polku ei takaa täydellistä parmigianaa. Valkosipuli ei ehdi kypsyä lempeän makuiseksi, vaan siihen jää tällä tapaa hieman liikaa ärhäkkyyttä. 

Eli oikoteitä onneen on etsitty, muttei ole löydetty. Tämä ruoka onkin suosiolla siirtynyt viikonlopun askarteluruokalistalle, jota tehdään ajan kanssa, rakkaudella ja mielellään lasi italialaista punaviiniä toisessa kädessä. 

Alun perin opettelin ruuan Italiassa asuessa keittokirjasta, joka on kadonnut vuosien saatossa maailman tuuliin. Resepti on siis korvien välissä. Tosin luettuani reilu vuosi sitten Juls' Kitchenin reseptin lisäsin omaani myös vatkatun kananmunan kokoamisvaiheessa makua ja rakennetta parantamaan. Ja nyt vihdoin se resepti: 

Melanzane alla Parmigiana
2 reilun kokoista munakoisoa viipaloituna
1 dl vehnäjauhoja
Reilusti tuoretta basikaa (esim. puolikas kaupan ruukusta) 
2 mozzarella palloa viipaloituna
100g parmesan juustoa raastettuna
1 iso kananmuna vatkattuna
500 g valmista tomaattikastiketta
Suolaa ja mustapippuria
Oliiviöljyä 

Tomaattikastike:
1 punasipuli hienonnettuna
1-2 valkosipulinkynttä hienonettuna
1 mieto chili hienonnettuna
500g paseerattua tomaattia
Loraus punaviiniä tai viinietikkaa
Suolaa, mustapippuria ja hunajaa
Kuivattua tai tuoretta basilikaa ja oreganoa

melanchane-2459.jpg

Viipaloi ensin munakoisot noin puolen sentin paksuisiksi kiekoiksi, ripottele päälle suolaa ja jätä itkemään noin 10-15 minuuttia. Tee sillä välin tomaattikastike. Kuullota sipulia, valkosipulia ja chiliä hetki oliiviöljyssä. Lisää paseerattu tomaatti, kaada perään käyttämäsi happo eli viini tai viinietikka. Mausta suolalla, mustapippurilla ja yrteillä ja jätä porisemaan matalalla lämmöllä. 

Taputtele tai pyyhi munakoisoviipaleet keittiöpyyhkeellä, pyörittele jauhoissa ja paista erissä oliiiviöljyssä kullanruskeaksi molemmin puolin. Teen paistamisen yleensä kahdella isolla paistinpannulla koska tämä työvaihe vien niin paljon aikaa. Leikkaa paistamisen lomassa mozzarella viipaleiksi, raasta parmesan ja revi tai silppua basilika. 

Kokoa munakoisovuoka. Aloita lusikoimalla vuokaan hieman tomaattikastiketta, päälle munakoisoja, juustoja, lusikoiden vatkattua munaa ja yrttejä. Sitten uusi kerros tomaattikastiketta, munakoisoja, munaa, juustoja sekä yrttejä kunnes kaikki ainekset on käytetty. Paista 200 asteessa 30-40 minuuttia kunnes vuoka on kauniin ruskea. 

 Alkupaloina tomaatti ja kanttarelli crostinit

Alkupaloina tomaatti ja kanttarelli crostinit

 

 

 

Intialainen kasvisillallinen

Intialainen kasvisillallinen

Chutney Pizza

Chutney Pizza