kesäruokaa ruokablogi salaatti

Maukasta ruokaa rennolla otteella.
Bon Ap'!

Sanna & Mats

Sireenijäätelö

Sireenijäätelö

Puutarhakauden alkaessa asetin itselle yhdeksi kauden tavoitteeksi syödä enemmän kukkia. Miksi? En todellakaan tiedä, mutta miksipä ei. Jostain syvältä minusta kuitenkin kumpuaa kauneuden kaipuu ja kaipaan hyötykasvien sekaan paljon kaunista kukkivaa. Puutarhaan onkin kylvetty ja istutettu sekä silmäniloksi että syötäväksi ruiskaunokkia, erilaisia köynnöskrasseja, kehäkukkaa, ruusupapua ja orvokkia. Voikukat ovat jo löytäneet tiensä salaatteihin, saksankirvelin kukkia ja etenkin kukintoihin muodostuvia siemenkotia on tullut maisteltua puutarhassa möyrimisen ohessa ja viimeisimpänä valloituksena lautaselle päätyi sireenin kukat. 

Sireenien kukinta on tällä hetkellä runsaimmillaan ja puutarhassa tuoksuu huumaavalle sillä kulmaa, jossa sireenit kasvavat. Tuoksu toi mieleeni viime talvena Vaneljan blogista bongaamani sireenijäätelön, joka oli niin herkullisen näköistä ja kutkuttavan kuulloista että lupasin itselleni sitä tekeväni. Koska muistin Vaneljan ohjeen olevan vegaaninen päätin googlata muita sireenijäätelöreseptejä. Halusin tehdä omani perinteisesti kermalla. Lähiömutsin resepti näytti sopivalta eli sitten käärittiin hihat ja ryhdyttiin toteutukseen. 

Sireenijäätelö-5073.jpg

Sireenijäätelö ilman jäätelökonetta: 

5 dl sireenin kukkia kannoistaan nypittyinä
1 1/2 dl sokeria
1 rkl vadelmagranaattiomena hilloa väriaineeksi
4 dl kuohukermaa
4 kananmunan keltuaista
3/4 dl hienoa sokeria
1 tl vaniljasokeria

Kerää sireenin kukat ja nypi ne kulhoon. Meidän puutarhan sireeneissä tuntui asustavan aika lailla kahden sorttisia mustia pikkuhyönteisiä. Isommat koppakuoriaista muistuttavat oli helppo häätää pois, mutta pienen pieniä noin millin mittaisia mustia otuksia jäi paljon sireenilautaselle hyörimään vaikka siivilöin ja ravistelin kukat kulhosta toiseen useamman kerran. Villiruuan syöjä ei siis saa olla turhan tarkka ylimääräisten proteiinien suhteen.

Ripottele sireeninkukkien päälle 1 1/2 dl sokeria, sekoita ja jätä huoneen lämpöön seisomaan seuraavaan päivään. Tämän seisotuksen aikana sireenien maku uuttuu sokeriin ja sokerista tulee tahmaista siirappia. Tai no, näin Lähiömutsilla mutta oma siirappi ei ollut siirappista vaan tönkön kosteaa sokeria, josta kukkia oli vaikea erotella. Ei mennyt ehkä niin kuin strömsössä. Kaadoin siis seuraavana päivänä kukkasokeriseokseen hieman kiehuvaa vettä ja voilà, sain tällä tavoin itselleni sireenisiirapin.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa keltuaiset ja vajaa desi sokeria vaaleaksi vaahdoksi. Lisää seokseen sireenisiirappi ja vaniljasokeri ja sekoita vielä hetki. Jos haluat jäätelöösi jotain väriä, niin yhdistä se tässä vaiheessa munasokerivaahtoon. Jos haluat kukkia koristamaan jäätelö, lisää myös ne tässä vaiheessa jäätelömassaan. 

Yhdistä kerma ja sokerivaahto varovasti nostellen. Kaada massa vuokaan, laita pakkaseen ja odota jäätymistä ainakin 3 tuntia. 

Muutamia huomioita näin suorituksen jälkipuintina. Jos pakastimessa olisi ollut jotain marjoja olisin värjännyt jäätelön niillä, mutta valitettavasti ne olivat talven aikana kadonneet jo parempiin suihin. Hillotilannekin oli aika toivoton, joten reilulla ruokalusikallisella granaattiomenavadelma hilloa jäätelö jäi hyvin vienon vaaleanpunaiseksi. Jäätelö oli myös hieman liian makeaa, joten puoli desiä makeuttamatonta mustaviinimarja- tai mustikkasosetta olisi varmasti helpottanut tuohon makeuteenkin. Jäätelön teko ei ole hätäisen hommaa, joten jos pikaista, vilvoittavaa helpotusta helteisiin mielit, niin kävele suosiolla kaupan pakastealtaalle. Jos kuitenkin haluat kokea ihmeellisen elämyksen ja maistaa suusta sireenien huumaavan tuoksun niin ryhdy pikaisesti toimeen. Näillä helteillä sireenien kukinta on pian ohi. 

 

kuusenkerkkä-5084.jpg
Kuusenkerkkäpesto

Kuusenkerkkäpesto

Grillattua kanaa & kukkakaalisalaatti

Grillattua kanaa & kukkakaalisalaatti